koulutus.jpgKoulutus ja työkokemus

Olen teologian maisteri. Olen suorittanut Kirkon koulutuskeskuksen työnohjaajakoulutuksen ja lisäksi 2-vuotisen työyhteisökonsulttikoulutuksen. Osaamistani olen lisännyt Metanoia instituutin ja organisaatiodynamiikka ry:n koulutusohjelman mukaisella 2-vuotisella konsulttikoulutuksella. ( Tunnus FINOD ) Lisäksi minulla on Kirkon perheasiankeskuksen antama Pariviestinnän ohjaajakoulutus.

Työnohjaukseni ovat ja ovat olleet yksilö-, ryhmä- ja työyhteisöohjauksia henkilöstölle ja johtajille.

Työnohjausta olen antanut vuodesta 1986 alkaen koko ajan. Ohjattavien joukossa on ollut mm. insinöörejä, pankinjohtajia, karjakkoja, sairaanhoitajia, työvalmentajia, kirkkoherroja ja muita pappeja, nuorisonohjaajia, opettajia kaikilta koulutusasteilta, lääkäreitä psykiatreista kirurgeihin, psykologeja, terapeutteja ja valtion virkailijoita.

Työnohjattavieni työnantajia ovat olleet mm. Kokkolan lähialueen seurakunnat, Kokkolan kaupungin sivistys- ja sosiaalitoimi, Suomen Ympäristökeskus, Työ-ja elinkeinovirasto, Keski-Pohjanmaan keskussairaala, Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymä, pankit, perhekodit ja yksityiset yrittäjät.

Olen toiminut lähes koko työnohjaajaurani ajan sielunhoito- ja työnohjauskoulutuksessa olevien koulutusohjaajana.

Minulla on kokemusta avioliittoleirien pitämisestä, vapaaehtoisten sielunhoitajien ohjauksesta ja eroryhmien vetämisestä parinkymmenen vuoden ajalta.